(Luku)mummiksi ja vaariksi?

26.8.2019

Kiinnostaisiko toimia (Luku)mummina tai -vaarina?

 

Orimattilan MLL on käynnistämässä yhteistyössä MLL Uudenmaan piirin ja alueen alakoulujen kanssa lukumummi- ja vaaritoimintaa. Mummeja ja vaareja toivotaan eri puolille Orimattilaa Kuivantoa ja Artjärveä myöten. Myös kylämummeja ja -vaareja otetaan mielellään mukaan toimintaan.

 Perehdytyskoulutus oli tarkoitus järjestää ke 28.8. Orimattilassa, mutta  joudumme sitä siirtämään, jotta saisimme mukaan mahdollisimman monta toimintamallista kiinnostunutta.

Seuraava koulutusmahdollisuus on

Helsingissä ke 18.9. klo 9-15 sis. lounas.

Aamupäivällä on perustoiminnan esittelyä ja iltapäivälä S2-koulutusta maahanmuuttajalasten lukemaan oppimisen tukemiseen.

Lisätietoa koulutuksesta: www.uudenmaanpiiri.mll.fi tai annika.rinta-jouppi@mll.fi 

Orimattilaan järjestämme oman perehdytyksen, kunhan saamme riittävästi kiinnostuneita. Voit toimia tehtävässä oman elämäntilanteesi mukaan, esimerkiksi 1-2 kertaa/kk. Ilmoittaudu mukaan toiminnanjohtaja Katri Mäelle 040 162 8626.

 

Mitä MLL:n mummi- ja vaaritoiminta on?

 

Sukupolvien yhteys on oleellinen osa ihmisen elämää. Siinä elämisen koko kirjo on luonnollisella tavalla läsnä. Se antaa nuoremmalle polvelle mahdollisuuden hahmottaa oma paikkansa osana suurempaa kokonaisuutta – availla ikkunoita menneeseen ja tulevaan.

 

Kylämummit ja -vaarit toimivat siellä, missä on paljon lapsia, esimerkiksi päiväkodeissa, perhekahviloissa ja kerhoissa sekä erilaisissa perhetapahtumissa.
 

Lukumummit ja -vaarit tukevat lasten lukusujuvuuden kehittymistä lukemalla alakoululaisten kanssa kouluilla.

 

Suomessa lähes kaikki lapset oppivat lukemaan, mutta osa lapsista ei saavuta sujuvaa lukutaitoa. Lukumummit ja -vaarit lukevat kouluilla yhdessä niiden 2–6. luokkalaisten lasten kanssa, jotka tarvitsevat lisätukea lukemiseen.

Vapaaehtoiset mummit ja vaarit lukevat yhdessä lasten kanssa koulupäivän aikana kahden kesken tai pienissä ryhmissä. Lapset saavat lisää mukavia lukukokemuksia ja myönteistä palautetta sekä kontaktin toiseen sukupolveen.

Lukumummi ja -vaarit on osa MLL:n mummi- ja vaaritoimintaa. Paikallisyhdistykset toteuttavat sitä piirin tuella ja yhteistyössä koulun kanssa. Toimintamallin on kehittänyt Niilo Mäki Instituutti yhteistyössä MLL:n Järvi-Suomen piirin kanssa.

https://www.mll.fi/vanhemmille/toiminta-lapsiperheille/lukumummit-ja-vaarit/