HAEMME ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAAJIA LUKUVUODEKSI 2022–2023

25.5.2022

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAAJA LUKUVUODEKSI 2022–2023

 

Iltapäivätoiminnan ohjaaja, 2–3 paikkaa sekä sijaisia lukuvuodelle 2022-2023


Haemme koululaisten iltapäivätoiminnan ohjaajia osa-aikaiseen (25–27 tuntia/viikko) työsuhteeseen ajalle 8.8.2022 - 4.6.2023 Orimattilaan Jokivarren, Järvikunnan ja Virenojan kouluille. Järvikunnan koululla on toivottavaa saman henkilön voivan toimia aamupäivällä kouluavustajana (12h/viikko). Lisäksi haemme iltapäivätoiminnan ohjaajan sijaiseksi yhtä (1) määräajaksi ajalle 8.8.-21.12.2022 sekä tarvittaessa kutsuttavia sijaisia.

Iltapäivätoiminnan ohjaajan tehtävänä on lapsen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäminen: Lapsen vapaa-ajan toiminnan ohjaaminen, lapsen kasvun ja kehityksen tukeminen, lapsen koulunkäynnin ja oppimisen tukeminen sekä varhainen puuttuminen ja sosiaalisen kasvun vahvistaminen.

Kelpoisuusehtona on tehtävään soveltuva koulutus (aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaaja, koulunkäyntiavustaja, nuoriso-ohjaaja tai muu vastaava sosiaali- tai terveysalan tutkinto). Sijaisena voi tarvittaessa toimia myös esim. alan opiskelija.

Noudatamme 4 kk:n koeaikaa. Palkka määräytyy Yksityisen sosiaalipalvelualan TES mukaisesti (G19C). Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä rikosrekisteriote lasten ja nuorten kanssa työskentelystä (Rikoslaki 6 § 2 mom.). Lääkärintodistus soveltuvuudesta on toimitettava koeajan aikana.

Hakuaika päättyy ke 8.6.2022 klo 12.00.

Lisätietoja: MLL Orimattilan yhdistys ry toiminnanjohtaja Katri Mäki p. 040 162 8626 ma-to klo 9–15

Vapaamuotoiset hakemukset ke 8.6.2022 klo 12.00. mennessä: orimattilan.yhdistys@mll.fi. Otsikko: Hakemus ja hakemuksen liitteeksi CV. Laita myös tieto, mihin toimipisteisiin haet ja jos olet kiinnostunut Järvikunnan koulun avustajan tehtävästä.

Haastattelut järjestetään kutsuttaville ensisijaisesti ma 13.6. klo 16.30–18 välillä.